Tänä vuonna vappuaaton vastaanottaminen tuntuu kummalliselta – muustakin syystä kuin siitä, että kun kirjoitan tätä vappua edeltävänä päivänä niin ulkona sataa lunta.
Huominen vappu on nimittäin ensimmäinen vappu sitten vuoden 2003, kun en ole keikalla. Kaverit ovat kyselleet viime viikkojen aikana, että mitä meinaan tehdä vappuna ja olen vastannut etten oikein tiedä. Olen viettänyt käytännössä kaikki aikuisikäni vaput keikoilla, se on ollut ainoa vappuperinteeni.
Päätös vappukeikkailuun on ollut oma-aloitteinen ja mieluisa. Ensimmäistä kertaa vietin vapun keikalla vuonna 2004 ja totesin heti olevani vappuna mieluummin soittamassa kuin osallistumassa joihinkin opiskeluliitännäisiin aktiviteetteihin – opiskelin vielä tuolloin yliopistossa.
Syy siihen, etten ole tänä vappuna keikalla johtuu pitkälti siitä, että vappukeikkojen perinne on liittynyt pääosin Ukkosmaine-yhtyeeseeni, joka on nyt määrittelemättömän mittaisella tauolla. Mukavistakin perinteistä on hyvä pitää taukoa, vaikka siten päätyisikin miettimään että mitäs huhtikuun viimeisenä sitten oikein tekisikään.
Ajattelin, että näin vapun kunniaksi voisin kuitenkin nyt muistella hieman menneitä ja kerrata hauskimpia vappumuistoja edellisten kolmentoista vuoden varrelta. Keikkamuistoja on tullut kertailtua aikanaan yhtyeiden päiväkirjoihin tuoreeltaan, joten en keskity niihin vaan ennemminkin ulkomusiikillisiin aspekteihin. Tässä siis mieleen painuneimmat keikkavaput vuosilta 2004–2016, olkaa hyvät!
2004: Kerubin kuppila, Joensuu
Vappukeikkailun perinne alkoi rytinällä: vappu 2004 sisälsi peräti neljä keikkaa. Vappuaattona soitimme Hullut Hattuset -yhtyeen kanssa ensin päiväkeikan Pielisjoen koululla, illalla keikan aikuisyleisölle Kerubin kuppilassa ja vielä vappupäivänä iltapäiväkeikan lapsiyleisölle. Ukkosmaine (tai tuolloin tietenkin vielä Klaus Thunder & Ukkosmaine) puolestaan soitti vielä lisäksi vappupäivän iltana Kerubin kuppilalla.
Eläväisin muistoni vapulta 2004 sijoittuu Hullujen Hattusten vappuaaton iltakeikkaan. Vaikka Hattuset olikin lastenmusiikkiyhtye, tuntui rempseä meininkimme vetoavan monenikäisiin ihmisiin ja niinpä teimme etenkin alkuaikoinamme keikkoja myös aikuisille baariympäristöissä.
Vappuaattoiltana Kerubin kuppilassa oli mukavasti väkeä ja tunnelma lämmin. Keikka eteni hilpeissä ja energisissä merkeissä, aikuisyleisö oli selvästi vapputunnelmissa otollista yleisöä lastenmusiikkishow’lle.
Keikan loppupuolella settilistassa oli chanson-henkinen biisimme Hattukauppiaan tytär. Kyseisessä kappaleessa kertoja ihastuu kaupungilla näkemäänsä viehättävään neitoon ja tajuaa laulun loppupuolella järkytyksekseen tämän olevan mallinukke.
Keikoilla minulla oli tapana alleviivata solistin ominaisuudessa dramaattista loppuratkaisua juoksentelemalla ympäriinsä murheen murtamana ja tokihan esitin tämän performanssin myös aikuisyleisölle. Hetken mielijohteesta juoksin kuppilan ovesta ulos ja siirryin baarin ulkopuolelle kadulle hakkaamaan ikkunaa, siten että yleisö näki minut sisältä käsin.
Näin ikkunan läpi, että tempaukseni huvitti selvästi yleisöä. Palasin veuhkuissani takaisin sisälle ja nuoruuden innossani hyppäsin ovesta astuessani tasajalkaa ylös.
Hypätessäni tunsin kuinka pää kopsahti kipeästi johonkin. Keikka-adrenaliineissa asiaa ei ehtinyt kuitenkaan miettiä pidempään, ajattelin vain että seuraavana päivänä päässä on kyllä iso kuhmu.
Biisi loppui ja palasin lavalle ottamaan yhtyeen kanssa vastaan yleisön suosionosoitukset. Kumartaessani tunsin kuinka otsaa pitkin valuu jotain märkää ja mietin että kylläpäs hiki virtaa.
Pyyhkäisin kädellä otsaa ja totesin etuhiusten olevan aivan läpimärät. Vilkaisin kättäni ja huomasin sen olevan aivan punainen. Eihän tämä ole hikeä vaan verta! Vilkaisin eteiseen ja tajusin iskeneeni hypätessä pääni metallisiin ovenkarmeihin.
Totesin että asiaa olisi ehkä syytä tutkia paremmin. Pyysin kitaristiamme Miihkalia laulamaan seuraavan biisin ja hiippailin itse baaritiskin taakse.
Muun bändin esittäessä kappaletta taustalla, tutki baarissa työvuorossa ollut ystäväni Elli tilannetta. Hän raportoi, että päälaella on noin viiden sentin mittainen vekki joka vuotaa valtoimenaan. Elli totesi, että olisi varmastikin fiksu idea lähteä ensiapuun paikattavaksi.
Asettelin päälaelle käsipyyhkeitä ja jääpalapussin ja palasin lavalle selittämään tilanteen yleisölle. Sitten esitimme vielä yhden kappaleen, jonka jälkeen Elli lähti heittämään minua autollaan ensiapuun hänen työparinsa jäädessä pitämään baaria pystyssä.
Ilmoittauduin ensiapuun ja istuimme odottelemaan. Muut odottelijat loivat meihin hieman epäuskoisia silmäyksiä. Tajusimme hetken päästä, että tosiaan: Ellillä oli vieläkin lanteillaan työasuun kuuluva Crowmoor-siiderin baaripyyhe, minä puolestaan hörpin limpparia baarista mukaan otetusta oluttuopista. Pian vahtimestarikin saapui tiedustelemaan juomasekoitukseni perään.
Hieman epäuskoinen oli myös lääkäri, joka otti minut pian vastaan. Kun selitin miten vammani oli syntynyt, katsoi lääkäri minua pitkään ja kysyi suoraan että kuinka humalassa olen. Lupasin voivani puhaltaa nollat jos tarvis ja lisäsin olevani vain vähän kömpelö.
Loppu hyvin, kaikki hyvin: lääkäri ompeli tikit ajeltuaan ensin pienen osan päälaesta kaljuksi. Seuraavan päivän Ukkosmaine-keikalla esiinnyin sattuneesta syystä pipo päässä.
2005: Kerubin kuppila, Joensuu
Vappuaattona 2005 Joensuussa satoi lunta. Olin edellisvuoden tapaan buukannut keikat molemmille bändeilleni Kerubin kuppilaan: Hattuset soitti baarissa aamupäivästä ikärajattoman lastenkeikan, Ukkosmaine oli puolestaan iltavuorossa aikuisyleisölle.
Tarinani ei kuitenkaan liity kumpaankaan noista keikoista, vaan tunteihin niiden välissä. Ukkosmainetta oli pyydetty paikallisen radiokanavan vieraaksi ennen keikkaa ja otimme kutsun tietenkin vastaan ilomielin.
Toimittaja oli etukäteen pyytänyt voisimmeko esittää suorassa lähetyksessä jonkin biisin ja suostuimme tähän. Astelimme toimitukseen kosketinsoitin kainalossa, lähtökohtaisena oletuksena oli se että paikan päällä on varmaankin joku ääniteknikko jonka kanssa katsotaan soundit kohdalleen.
Vappuaattona toimituksessa oli kuitenkin päivystämässä vain toimittaja, jonka kanssa haastattelu oli sovittu. Esittäydyimme ja kysäisin mihin voisin kytkeä kosketinsoittimeni. Hän levitteli käsiään ja totesi ettei oikein ymmärrä tällaisten asioiden päälle.
Koska olimme kuitenkin luvanneet soittaa suorassa lähetyksessä uunituoreen biisin (Riippakivi), emme antaneet tällaisen vastoinkäymisen haitata. Hetken asiaa pähkäiltyämme totesimme, että onhan kosketinsoittimessani toki pieni sisäänrakennettu kaiutin. Ehdotimme toimittajalle, että jospa otetaan meidän omien mikkiemme lisäksi yksi ylimääräinen mikrofoni jolla mikitetään kosketinsoittimen kaiutin. Näin tehtiin.
Suora lähetys alkoi. Tunnelma oli jokseenkin kaoottinen, sillä toimittajan kysymyksistä huomasi ettei hän ollut juuri yhtyeeseemme perehtynyt ja vastatessa piti aina aloittaa oikaisemalla ensin kysymyksen sisältämät väärät faktat. Olin myös itse jotenkin levottomalla päällä ja löin omia vastauksiani läskiksi, kun tajusin ettei toimittaja ollut oikein kartalla. Jotenkuten vierailusta kuitenkin selvittiin ja lopulta pääsimme soittamaan biisiä.
Istuin toimituksen korkealla jakkaralla kosketinsoitin vähän vaikeasti sylissäni ja yritin soittaessani päätellä kuulokkeista pitäisikö soittimen äänenvoimakkuutta vääntää isommalle. Ajatus siitä, että tämä kaikki on suoraa lähetystä tuntui jokseenkin absurdilta. Biisi soitettiin läpi kompensoiden energisyydellä sitä, mikä hifissä hävittiin.
Esityksemme jälkeen toimittaja laittoi seuraavan biisin soimaan ja kiitti meitä vierailusta. Huolestuneena kysyin häneltä ensikäden tietoa siitä, miltä soittomme oli kuulostanut: ”Oliko se miten balanssissa?” Toimittaja katsoi minuun hämmentyneen näköisenä ja vastasi: ”Ei siinä mitään sellaista ollut, ihan hyvältä se kuulosti!”
2006: Honkalammen koulu, Liperi
Vappuaaton 2006 Hullut Hattuset -keikkaa edelsivät ensimmäisen täyspitkän levymme julkistamisjuhlat. Niiden yhteydessä olimme soittaneet vappua edeltävien kahden päivän sisään yhteensä kuusi keikkaa.
Levynjulkistamiskeikkojen loppuhuipennus oli Honkalammen koululla järjestetyssä vappuriehassa. Paikalla piti olla aikaisin, että ehdimme laittaa äänentoiston pystyyn. Olimme sopineet menevämme paikalle kahdella autolla: basistimme Mikan autossa olivat kaikki soittokamat ja äänentoistolaitteisto, minä puolestaan hakisin kyytiin rumpalimme Leon ja kitaristi Miihkalin.
Olin vappuaattoaamusta sovitusti liikkeellä ja nappasin bändikaverit kyytiin kodeistaan. Molemmat olivat kahden edellisen päivän jäljiltä väsyneehköjä, kuten toki itsekin. Aurinko kuitenkin paistoi ja oli mukavaa tiedostaa, että kamat ehtii pystyttää kaikessa rauhassa.
Saavuimme koulun pihalle sovittuun aikaan. Mikaa ei näkynyt missään, mutta tiesimme että hän myöhästelee usein joten emme huolestuneet. Asetuimme koulun pihalle kiipeilytelineeseen paistattelemaan päivää.
Vartin päästä Mikaa ei edelleenkään näkynyt, joten päätin soittaa ja tiedustella basistin koordinaatteja.
Mika vastasi puhelimeen ja kertoi olevansa vielä kotona. Myöhästymisen syy oli vilpittömyydessään loistava: ”Nyt pitää sanoa, että olen kyllä myöhässä ihan itsekkäistä syistä. On ollut niin paljon noita keikkoja viime päivinä, että piti saada vähän omaa aikaa aamulle, käydä rauhassa suihkussa ja niin edespäin. Tulen kohta!”
Tästä eteenpäin fraasi ”myöhässä itsekkäistä syistä” oli käytössä yhtyeen kesken säännöllisesti.
2012: Vakiopaine, Jyväskylä
Hypätään muisteluissa seuraavan vuosikymmenen puolelle, jolloin Jyväskylän Vakiopaineesta muodostui vakioareena Ukkosmaineen vappuaaton keikoille.
Keväällä 2012 saavuimme Vakiopaineeseen iltapäivästä tekemään soundcheckiä. Yllätykseni oli suuri, kun astelin sisälle ja havaitsin että muutoin tyhjässä baarissa oli iltapäiväoluita nauttimassa kaksi Joensuussa vietettyjen yliopistovuosieni opettajaa.
Tervehdimme lämpimästi, olin ollut kummankin kanssa läheisissä tekemisissä opintojeni aikana: toinen ohjasi graduni ja toiselle puolestaan tein kirjallisuuden proseminaari-tutkielmani. Esittelin vanhat tuttuni myös yhtyetoverilleni, jolle toinen opettajistani totesi itsevarmasti: ”Me olemme opettaneet Villelle kaiken mitä hän osaa!” ja lisäsi pian perään ”Hahaha! Ei ehkä ihan pidä paikkaansa!”
Ilmeni, että toinen opettajistani oli siirtynyt töihin Jyväskylään ja toinen oli puolestaan kyläilemässä hänen luonaan vappuna. Ehdotin heille iltaohjelmaksi keikkaamme ja he innostuivat asiasta.
Seuraavan kerran näimmekin sitten illalla heti keikkamme jälkeen. Herrat olivat selvästi vaikuttuneita ja innostuneita keikkahurmoksestamme. Kamat roudattuamme ja pöytään asetuttuamme graduohjaajani tuli tarjoamaan minulle chilivodkan.
Vaikea selittää, mutta tuntui jotenkin sydäntä lämmittävältä huomata että vanhat opettajat olivat innostuneita hommistani ja liikkeellä selkeän kannustavalla ja jopa ylpeällä otteella. Useissa kohdin yliopisto-opintoja podin kuitenkin vähän huonoa omaatuntoa siitä, että tiedostin laittavani enemmän energiaa bändiasioihin kuin opintoihin. Valmistuin kuitenkin tavoiteajan rajoissa ja sain halki opintojen hyviä arvosanoja minua kiinnostaneista kursseista, joten ehkä en loppujen lopuksi ollut haastavimmasta päästä opiskelijana.
Jossain vaiheessa iltaa pahoittelin graduohjaajalleni, että en ole päätynyt koulutukseni mukaisiin töihin ja hän totesi minulle että ”eihän se noin mene, kyllä sinulle on nykyisissä töissäsi hyötyä siitä koulutuksesta minkä olet saanut”. Kun asiaa myöhemmin tarkemmin mietin niin totesin hänen olleen aivan oikeassa.
Jossain vaiheessa iltaa jyväskyläläisopiskelijat laittoivat lauluksi ja kajauttivat Keski-Suomen kotiseutulaulun. Esitys kasvatti minun ja yhtyetoverini kotiseutuylpeyden tunnetta siinä määrin, että päätimme esittää maakuntalauluista parhaimman: Karjalaisten laulun. Vaikka keikan päättymisestä olikin jo parisen tuntia, niin astelimme lavalle ja panimme lauluksi.
Toisen säkeistön aikana huomasin graduohjaajani laulavan mukana omalla paikallaan. Houkuttelimme hänet mukaan lavalle ja esitimme laulun loppuun kolmistaan. Kun päästiin laulun päättävään ”Karjalasta kajahtaa!” -huutoon niin tunsin oloni onnelliseksi kovin monella tavalla.
Tähän tarinaan onkin varmaan hyvä päättää nämä vappumuistelmat. Erinomaisen hauskaa vappua kaikille!
-Ville