Esittely

Ville Karttunen (s. 1982) on joensuulaislähtöinen lastenmuusikko ja uuden lastenmusiikin tekijä.

Ville on esiintynyt ja tehnyt musiikkia lapsille vuosituhannen alusta asti. Ensimmäiset lastenmusiikkikeikkansa Ville soitti keväällä 2002 Hullut Hattuset -lastenmusiikkiyhtyeen kanssa. Joensuussa perustettu Hullut Hattuset teki 14 toimintavuotensa aikana sadoittain keikkoja ja julkaisi kolme täyspitkää levyä sekä yhden ep:n.

Hullujen Hattusten jäätyä telakalle vuonna 2016 Ville alkoi esiintyä ja kirjoittaa musiikkia lapsille sooloartistina. Hänen ensimmäinen sooloalbuminsa Superradio ilmestyi syksyllä 2017. Seuraavan vuoden kesänä 2018 Ville voitti Vuoden uusi lastenlaulu -sävellyskilpailun kappaleellaan Leppäkertun sadelaulu.

Vuonna 2022 Villen kirjoittama kappale pääsi jälleen Vuoden uusi lastenlaulu -sävellyskilpailun finaaliin: Pahviraketti-kappale palkittiin kilpailussa toisella sijalla. Kappaleen lauloi finaalissa Villen sisko Elina Leppälä, jonka kanssa Ville tekee lastenmusiikkia Elina & Ville -duossa.

Vuoden 2022 marraskuussa ilmestyi Villen 20-vuotista lastenmusiikkiuraa juhlistanut Voikukkia ja muita aarteita -albumi. Kaksi levyn kappaleista oli mukana Pikku Kakkosen kesäkiertueella 2023. Lisäksi levy oli ehdokkaana Pohjois-Karjalan Vuoden kulttuuriteoksi. Voikukkia ja muita aarteita on myös ehdolla Vuoden lastenmusiikkialbumiksi.

Ville on tehnyt musiikkia lasten lisäksi myös aikuisille niin sooloartistina kuin yhtyemuusikkona. Jotkut saattavat muistaa Villen esimerkiksi vuosina 2004-2016 aktiivisesti toimineen Ukkosmaine-yhtyeen toisena jäsenenä.

Vuosien mittaan Ville on julkaissut yhtye- ja soololevyt yhteenlaskettuna toistakymmentä albumia ja tehnyt yli 900 keikkaa ympäri Suomen.

Musiikintekijyyden lisäksi Ville on käyttänyt kynäänsä myös kirjoittajan töissä. Toimittajana hän on kirjoittanut lukuisiin musiikki­- ja kulttuuriaiheisiin julkaisuihin. Kirjallinen esikoisteos, Ukkosmaine-­yhtyeen kymmenvuotisen historian niputtava Salamaponin selässä julkaistiin keväällä 2014.

Levytyshistoria:

Pitkäsoitot:

Ville Karttunen: Voikukkia ja muita aarteita (2022, Juki Records)
Ville Karttunen: Superradio (2017, Juki Records)
Ukkosmaine: Ihan ok! (2016, Juki Records)
Ville Karttunen: Lätäkköarkisto (2015, Juki Records)
Ukkosmaine: Pallosalama (2013, Juki Records)
Hullut Hattuset: Siilijalanjälki (2012, Juki Records)
Ukkosmaine: JNS Beat (2011, Juki Records)
Ukkosmaine: Oletteko te tosissanne? (2010, Juki Records)
Klaus Thunder & Ukkosmaine: Salamasiskot, salamaveljet (2008, Juki Records)
Hullut Hattuset: Taivaanrannan maalarit (2007, Parmitti ry)
Klaus Thunder & Ukkosmaine: Niinivaara Express (2007, Juki Records)
Hullut Hattuset: Hattulammen juhlapäivä (2006, Parmitti ry)
Klaus Thunder & Ukkosmaine: Niinivaarantie 19 (2004, Juki Records)

Soolosinglet:

Ville Karttunen: En tykännyt tästä päivästä (2022, Juki Records)
Ville Karttunen: Kaikille peruna (2021, Juki Records)
Ville Karttunen: Puolukkapuuronpunainen taivas (2019, Juki Records)
Ville Karttunen: Leppäkertun sadelaulu (2018, Juki Records)

Elina & Ville -singlet:

Elina & Ville: Kahdeksankätinen mummo (2023, Juki Records)
Elina & Ville: Pahviraketti (2022, Juki Records)

EP:t

Klaus Thunder & Ukkosmaine: Pielisjoki (2005, Juki Records)
Eri esittäjiä: Jukin kulkuset (2004, Juki Records)
Hullut Hattuset: Hullut Hattuset (2004, Pilfink Records)

Kirjallinen tuotanto:

Salamaponin selässä (2014, Juki Records)